keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Lomaa odotellessa


Kokonainen viikko on vierähtänyt sairastellessa sitä sun tätä. Työjutut on auttamattomasti aikataulusta jäljessä, mutta minkäs teet. Ulkona ripsii ensi pisaroita tälle päivälle luvatusta sateesta. Sade on kyllä oikein tervetullut kukkien kastelija, mutta hieman käy sääliksi omenankukkia. Onkohan niistä enää huomenna mitään jäljellä...


Huomenna aikaisin aamulla nousemme miehen kanssa lentokoneeseen ja suuntaamme Roomaan. Voi että olenkin odottanut lomaa. Koko kevät on ollut varmaankin elämäni kiireisin. Kotona on ihan kamala sotku joka paikassa. Ikkunat on tietysti pesemättä ja tällainen epäsiisteys ahdistaa. Nyt ei vain ole ollut aikaa siivota. Pakko keskittyä tärkeämpiin asioihin ja odottaa, että kesäkuussa olisi ehkä hieman enemmän aikaa.

Vielä ennen lomaa täytyy keskittyä niihin tylsiin työjuttuihin eli kirjanpito on pakko päivittää vielä ennen lähtöä. Myös työhuone on pakko siivota sillä täältä ei löydä enää mitään ;) Muutenkin on mukavampi palata lomalta kotiin, kun täällä odottaa mieluisia töitä ja siisti työhuone. Ensimmäiset puotiini myyntiin tulevat tuotteet ovat jo valmiina eli mallikappaleet on ommeltu, ohjeet ovat valmiit ja ne on testattu. Suuret kiitokset ihanalle koeompelijalleni, joka jaksaa kannustaa ja uskaltaa antaa loistavaa kritiikkiä ja korjausehdotuksia ohjeisiin. Loman jälkeen täytyy vielä valokuvata mallikappaleet ja lisätä ne nettipuotiin. Myös nettipuoti on viimeistelyä vaille valmis, joten kovin kauan ei kaupan avautumista enää tarvitse odottaa.

Yläkuvassa RitaRillan vintagekassi, joka muuten lähtee mukaan Roomaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti