torstai 3. joulukuuta 2009

Pikku-Lutunen



Ihanaa! Pikku-Lutunen on nyt valmis ja se lensi juuri RitaRillan nettipuotiin. Tämän vuoden RitaRilla-tuotteet ovat nyt kaikki valmiina. Ensi vuoden puolella tulee sitten taas uusia ihania juttuja, kuten kauan odotettu Nelli-Norsu ja RitaRillan kevätkassi.

Tämä vuosi on ollut haastava ja työntäyteinen ja silti olen nauttinut (melkein) joka hetkestä. Vuosi on ollut opettelua yrittäjän arkeen. Välillä tuntuu, että aika loppuu kesken enkä ehdi saada mitään valmiiksi. Nyt täytyisi hetkeksi pysähtyä ja katsoa mitä kaikkea onkaan ehtinyt saada aikaan reilussa puolessa vuodessa. Välillä on meinannut iskeä epätoivo ja stressi, mutta mieluinen ja ihana työ on aina vienyt voiton stressiltä. Hassua kuinka mieli rentoutuu aina, kun aloitan tekemään työtä.

Ensi vuonna on tarkoitus myös viedä eteenpäin RitaRillan tarinaa. Suunnitelmissa on käsityöaiheinen Kardemummola nettisivusto täynnä luovaa toimintaa, kädentaitoja ja tarinoita.

Tätäkin vuotta on vielä jäljellä ja nyt annan virallisesti itselleni luvan suunnitella ja tehdä ihan mitä mieli tekee. Syksyn ajan olen tehnyt aikaisemmin suunnittelemistani tuotteista valmiita tuotepakkauksia, mutta nyt voisinkin suunnitella ihan uusia juttuja - jee :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti